Kävin vaihteen vuoksi taas parilla luennolla. Samat olivat aiheet kuin eilenkin eli politiikkaa ja KV:tä. Huomenna ei ikävä kyllä ole mitään (Tahtoo opiskella oikeesti!!!), kun tutoriaalit alkaa vasta ensi viikolla. Lisäksi yritin tänään metsästää infoa niistä ranskan tutoriaaliryhmistä, mutta en edelleenkään tiedä missä tai milloin ne ovat. No kyllä se varmaan jossain vaiheessa selviää.
Luentojen jälkeen tulin vain kotiin enkä tehnyt mitään järkevää. Ajattelimme mennä Verenan kanssa pelaamaan bilistä, mutta sitten eräs suomalainen tyttö Sonja soitti ja sanoi, että myöhemmin olisi kansainvälisten opiskelijoiden komitean kokous. Innokkaana kokousihmisenä sitten lähdin mukaan. Tuli sitten liityttyä tähän komiteaan, vaikka se ei ole se ihan oikea komitea. Me vaan järjestetään retkiä ja juhlia. Ja saa tehdä juttuja oman jaksamisen ja huvittamisen mukaan.
Mun vaatekaappien ovet ovat olleet poissapaikoiltaan ja toisessa ovessa ei ole edes ollut kahvaa. Sain slaagin, kun kotiin tullessani huoneessani oli kaksi miestä. Eipä siinä muuten mitään, mutta säilytin kaapissa tietysti myös likapyykkipussiani. Ja sehän oli siinä tietysti heti ensimmäisenä niitä vastassa. Tuskin he siitä sen pahemmin välittivät, mutta itselle tuli vähän nolo olo. Täytyy vain toivoa, etteivät he muista minua.
Nyt en kyllä muista enkä jaksa tarkastaa, että kerroinko jo, että asuntoomme muuttaa toinen suomalainen tyttö. Varmaan kerroin. Emme kuitenkaan muistaneet kysyä hänen nimeään, kun hän pikaisesti tapasi meidät keittiössä. Hän on asunut hotellissa koko tämän ajan, koska hänelle ei ole ollut tilaa asuntoloissa. Yksi meidän huoneemme on kyllä ollut vapaa koko ajan, joten en tiedä miksi sinne ei ole ketään aiemmin asutettu. Yliopistomme lupaa jokaiselle ekan vuoden opiskelijalle ja ulkomaalaiselle asunnon, joten kaikille ei ole riittänyt majoitusta. Osa on jopa joutunut asumaan toisten ihmisten keittiössä.
Valitettavasti en ole päässyt tekemään vielä tämän päivän lukemisiamme, joten joudun jättämään teidät näin lyhyen ajan jälkeen. Kiitos kuitenkin huomiostanne.
tiistai 30. syyskuuta 2008
Yleisön vaatimuksesta...
Tässä muutamia kuvia Sloan's castlesta, koska muutakaan en ole ehtinyt kuvaamaan. Sori!
Paitsi ylhäällä oikealla oleva kuva on meidän asuntolan läheisestä puistosta. Puisto oikaisee tosi hyvin, mutta valitettavasti täällä Skotlannissa ei ole vielä keksitty laittaa valoja puistoihin. Toi pätkä on tosi pimeä jopa päivällä ja se on ympäröity korkeilla seinillä. Se on vähän turvaton alue.
Harkitsen, että pitäisikö minun mennä toiselle retkelle, joka kestää viikonlopun yli. Ehkä sitä törmäisi nummiin, koska luvassa olisi ainakin patikointia. Saas nyt nähdä.
maanantai 29. syyskuuta 2008
Ensimmäsiset luennot ja asiaankuuluvaa sekoilua
Tänään oli siis ensimmäiset luentoni. Kansainvälisten suhteiden luento alkoi kymmeneltä ja politiikan kahdeltatoista. Molemmat kestivät vain tunnin, joten mitään kovin pahaa ei tapahtunut. Tosin ensi viikolla aloitan ranskan kurssini, jolloin tunteja kertyy hieman enemmän.
Päivä ei kyllä alkanut lupaavasti. Heräsin kahdeksalta ajatellen, että minulla on vielä tajuttomasti ylimääräistä aikaa ennen kuin täytyisi lähteä käppäilemään kampukselle päin. Käväisin pikaisesti suihkussa ja tulin huoneeseen kuivattelemaan. Jossain vaiheessa sitten pistin tietokoneen päälle ja silloin se iski. Kello oli jo puoli kymmenen. Matkaa kampukselle ei ole kuin kymmenisen minuuttia, mutta luento oli ensimmäinen enkä ollut ihan varma missä päin laajaa kampusta mokoma oli. Lisäksi olin vielä tukka märkänä, ilman meikkiä ja kotivaatteissa. Eli ei mitään kiirettä.
Hirveässä paniikissa harjasin hiukset ja vedin ensimmäiset käteen sattuvat vaatteet päälleni. Sitten aloin heittämään vihkoja ja muita tärkeitä papereita laukkuun. Sitten kiireen vilkkaa meikit naamalle ja tietysti ilman minkäänlaista aamupalaa tienpäälle. Onneksi löysin oikean rakennuksen ilman suurempia vaikeuksia. Heti aulassa tungeksi hirmuisa joukko ihmisiä, joilta sitten kysäsin, että ovatko hekin mahdollisesti osallistumassa kansainvälisten suhteiden kurssille. Ja samaan paikkaanhan me kaikki olimme menossa.
Aluksi kaikki tulevat luennoitsijamme esittäyttyivät ja kertoivat kurssin sisällöstä. Mihinkään muuhun sitä ei sitten aikaa ollutkaan. Onneksi ainakin yksi luennoitsija tuntuu olevan melko hulvaton tyyppi. Ja odotankin jo kovasti hänen esitystään. Osa kurssin arvosanasta tulee esseestä ja osa kokeesta, joten joudun minäkin sitten alkaa esseiden kirjoitusta harjoittelemaan. Lisäksi sen palautuspäiväkin on jo muutaman viikon päästä, joten paljon aikaa ei kirjoitteluun jää.
Ensimmäisen ja toisen luennon väliin jäi tunti väliä, joten lähdin metsästämään kurseille vaadittavia kirjoja. Ja se oli huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty, koska kaikki olivat saaneet saman idean kuin minä. Koulun oma käytettyjen kirjojen kauppa oli varmaan tyhjentynyt kaikista kirjoista jo aamusta. Kaikenlisäksi he eivät hyväksy pankkikortteja ja jokaisella automaatilla oli varmaan puolet koko yliopiston opiskelijoista. Sain kuitenkin ostettua yhden kirjan halpaan 20 punnan hintaan. Sama kirja tavallisessa kirjakaupassa maksoi yli kolmekymppiä.
Kirjoja metsästäessä en huomannut ajankulua laisinkaan. Kun kello oli kymmentä vaille kaksitoista, huomasin, että minulla ei ollut pienintäkään hajua missä seuraava luento oli. Olin tosi iloinen, kun tajusin, etten koskaan ollut käynyt seuraavassa rakennuksessa. Kävelinkin ohi ja sain kiertää tosi pitkän matkan takaisin. Myöhästyin sitten oikeasti siltä toiselta luennolta. Ja se luentosali oli vaihteenvuoksi liian täynnä, joten minä ja moni muukin joutui istumaan rappusilla. Ei se mitään, mutta se luennoitsija oli tosi epäselvä ja mä en ollut ihan varma edes aiheesta. Ymmärsin mitä se puhui, mutta siinä ei tuntunut olevan mitään aihetta, kuten mitä politiikka on. Oli sitten tosi kiva lukea sitä kurssikirjaa ja arvata, että mitä me tänään käsiteltiinkään.
Toisen luennon jälkeen menin kirjastoon etsimään sitä politiikan kirjaa, mikä on kurssi kirjana. Ja sitähän ei tietenkään löytynyt kuin Heavy Demand -osastolta, joka tarkoittaa vain yön yli olevaa lainaa. Ja jos kirja on myöhässä, on sakko 75 penniä TUNTI, joten parasta palauttaa ajoissa. Ja yli yön laina tarkoittaa myös sitä, että kirja pitää palauttaa ennen puoli yhtätoista huomenaamulla. Pakko mennä palauttamaan tai uusimaan ennen huomista luentoa, joka alkaa kymmeneltä. Eli parasta lähteä aikaisin huomenaamulla.
Illalla ei sitten tullutkaan tehtyä mitään hirveän jännittävää. Yritin pari tuntia selvittää, että mitä siitä politiikan kirjasta pitäisi oikein lukea. Toivottavasti arvasin oikein. Lisäksi en saanut ostettua kansainvälisten suhteiden (tästä lähin KV) kirjaa, joten siitä en pahemmin mitään voinut lukea. Toivottavasti huomenna on parempi päivä ja löydän kirjastosta sen KV-kirjan.
Päivä ei kyllä alkanut lupaavasti. Heräsin kahdeksalta ajatellen, että minulla on vielä tajuttomasti ylimääräistä aikaa ennen kuin täytyisi lähteä käppäilemään kampukselle päin. Käväisin pikaisesti suihkussa ja tulin huoneeseen kuivattelemaan. Jossain vaiheessa sitten pistin tietokoneen päälle ja silloin se iski. Kello oli jo puoli kymmenen. Matkaa kampukselle ei ole kuin kymmenisen minuuttia, mutta luento oli ensimmäinen enkä ollut ihan varma missä päin laajaa kampusta mokoma oli. Lisäksi olin vielä tukka märkänä, ilman meikkiä ja kotivaatteissa. Eli ei mitään kiirettä.
Hirveässä paniikissa harjasin hiukset ja vedin ensimmäiset käteen sattuvat vaatteet päälleni. Sitten aloin heittämään vihkoja ja muita tärkeitä papereita laukkuun. Sitten kiireen vilkkaa meikit naamalle ja tietysti ilman minkäänlaista aamupalaa tienpäälle. Onneksi löysin oikean rakennuksen ilman suurempia vaikeuksia. Heti aulassa tungeksi hirmuisa joukko ihmisiä, joilta sitten kysäsin, että ovatko hekin mahdollisesti osallistumassa kansainvälisten suhteiden kurssille. Ja samaan paikkaanhan me kaikki olimme menossa.
Aluksi kaikki tulevat luennoitsijamme esittäyttyivät ja kertoivat kurssin sisällöstä. Mihinkään muuhun sitä ei sitten aikaa ollutkaan. Onneksi ainakin yksi luennoitsija tuntuu olevan melko hulvaton tyyppi. Ja odotankin jo kovasti hänen esitystään. Osa kurssin arvosanasta tulee esseestä ja osa kokeesta, joten joudun minäkin sitten alkaa esseiden kirjoitusta harjoittelemaan. Lisäksi sen palautuspäiväkin on jo muutaman viikon päästä, joten paljon aikaa ei kirjoitteluun jää.
Ensimmäisen ja toisen luennon väliin jäi tunti väliä, joten lähdin metsästämään kurseille vaadittavia kirjoja. Ja se oli huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty, koska kaikki olivat saaneet saman idean kuin minä. Koulun oma käytettyjen kirjojen kauppa oli varmaan tyhjentynyt kaikista kirjoista jo aamusta. Kaikenlisäksi he eivät hyväksy pankkikortteja ja jokaisella automaatilla oli varmaan puolet koko yliopiston opiskelijoista. Sain kuitenkin ostettua yhden kirjan halpaan 20 punnan hintaan. Sama kirja tavallisessa kirjakaupassa maksoi yli kolmekymppiä.
Kirjoja metsästäessä en huomannut ajankulua laisinkaan. Kun kello oli kymmentä vaille kaksitoista, huomasin, että minulla ei ollut pienintäkään hajua missä seuraava luento oli. Olin tosi iloinen, kun tajusin, etten koskaan ollut käynyt seuraavassa rakennuksessa. Kävelinkin ohi ja sain kiertää tosi pitkän matkan takaisin. Myöhästyin sitten oikeasti siltä toiselta luennolta. Ja se luentosali oli vaihteenvuoksi liian täynnä, joten minä ja moni muukin joutui istumaan rappusilla. Ei se mitään, mutta se luennoitsija oli tosi epäselvä ja mä en ollut ihan varma edes aiheesta. Ymmärsin mitä se puhui, mutta siinä ei tuntunut olevan mitään aihetta, kuten mitä politiikka on. Oli sitten tosi kiva lukea sitä kurssikirjaa ja arvata, että mitä me tänään käsiteltiinkään.
Toisen luennon jälkeen menin kirjastoon etsimään sitä politiikan kirjaa, mikä on kurssi kirjana. Ja sitähän ei tietenkään löytynyt kuin Heavy Demand -osastolta, joka tarkoittaa vain yön yli olevaa lainaa. Ja jos kirja on myöhässä, on sakko 75 penniä TUNTI, joten parasta palauttaa ajoissa. Ja yli yön laina tarkoittaa myös sitä, että kirja pitää palauttaa ennen puoli yhtätoista huomenaamulla. Pakko mennä palauttamaan tai uusimaan ennen huomista luentoa, joka alkaa kymmeneltä. Eli parasta lähteä aikaisin huomenaamulla.
Illalla ei sitten tullutkaan tehtyä mitään hirveän jännittävää. Yritin pari tuntia selvittää, että mitä siitä politiikan kirjasta pitäisi oikein lukea. Toivottavasti arvasin oikein. Lisäksi en saanut ostettua kansainvälisten suhteiden (tästä lähin KV) kirjaa, joten siitä en pahemmin mitään voinut lukea. Toivottavasti huomenna on parempi päivä ja löydän kirjastosta sen KV-kirjan.
lauantai 27. syyskuuta 2008
Ensimmäinen viikko takana
Ensimmäinen viikkoni täällä kilttien ja säkkipillien maassa on jo ohi. En voi uskoa mitä kaikkea täällä onkaan jo ehtinyt tapahtua. Ennenkuin hyppään hurjiin seikkailuihini on varmasti pieni esittely paikallaan. Eksyin tänne Skotlantiin 22-vuoden kypsässä iässä opiskelemaan. En ole vaihto-opiskelija kuten suurin osa ystävistäni vaan olen täällä suorittamassa koko nelivuotista tutkintoani. Päädyin opiskelemaan politiikkaa ja kansainvälisiä suhteita monen vuoden pohdiskelun jälkeen. Vaikka opiskeluni ei ole vielä edes päässyt alkamaan voin sanoa olevani tyytyväinen valintaani. Niin oppiaineen kuin opiskelupaikankin suhteen. Ja jottei tärkein pääse unohtumaan, niin voin kertoa tottelevani nimeä Elina. Ainakin joskus.
Saavuin tälle saarelle ensimmäisen kerran elämässäni 20. päivä syyskuuta 2008. Se oli kaunis lauantai-aamu. Ja kun sanon aamu, niin myös tarkoitan aamua. Jouduin heräämään kotoani puoli neljältä aamulla. Ja kyllä. Voin todistaa, että sellainenkin aika on olemassa. Äitini oli tilannut meille taksin puoli viideksi, joten aikaa valmistautumiseen oli runsaasti. Matkalaukkuni ja kaikki meikkini olin tietenkin pakannut jo edellisenä iltana, joten mitään pakattavaa ei ollut jäljellä. Olin suunnitellut saapuvani Skotlantiin kauniina ja virkeänä, mutta valitettavasti jouduin saapumaan puolikuolleena väsymyksestä ja lähes meikittömänä.
Ennen Skotlantiin saapumista ehtii kuitenkin vielä tapahtua vaikka mitä. Olimme varsin hyvissä ajoin lentokentällä, mikä oli hyvä, koska jouduimme jonottamaan aikamme lähtöselvitykseen. Matkalaukuista eroon päästyämme etsiydyimme äitini kanssa kahvilaan aamupalalle, koska kotona olin liian hermostunut syömään. Sitten olikin jo aika etsiytyä turvatarkastukseen. Olin ilmeisesti niin epäilyttävän näköinen, että he tekivät minulle ruumiintarkastuksen. Mitään hälyyttävää he eivät löytäneet ja sain siirtyä toiselle puolelle sen suuremmitta ongelmitta. Portin löytäminen oli lastenleikkiä, mutta siitä eteenpäin kaikki menikin pieleen...
Lensin Kööppenhaminan kautta Aberdeeniin ja vaihtoaikaa oli ruhtinaalliset 50 minuuttia. Paitsi että lentoni Helsingistä Kööppenhaminaan oli myöhässä. Tuskan hien helmeillessä otsallani rukoilin koneen tulevan. Kun se vihdoin ilmestyi portille, olisi meidän jo pitänyt olla ilmassa. Koneeseen päästyämme lentäjät ilmoittivat vielä pienestä koneviasta. Onneksi pääsimme kuitenkin vihdoin ilmaan. Lentäessä kaikki huoleni unohtuivat ja voin sanoa nukkuneeni lähes koko matkan Kööppenhaminaan. Vasta laskeutuessa heräsin ja pääsin taas panikoimaan ehtimistäni seuraavaan koneeseen.
Seuraava lentoni lähti tietenkin toiselta puolelta lentokenttää. Uskoin kuitenkin ehtiväni seuraavaan koneeseen, joka lähti vasta kymmenen ruhtinaallisen minuutin kuluttua. Ehdin pikaisesti ihastella lentokenttää kirmaillessani kohti oikeaa porttia. Kaikkien ihanien liikeiden, joissa minulla ei olisi kuitenkaan ollut rahaa shoppailla, vaikka aikaa olisikin ollut, lisäksi huomasin jotain hyvin kummallista. Kaksi muutankin tyttöä juoksi samaan suuntaan kuin minä. Lisäksi uskoin tunnistavani toisen jo Helsinki-Vantaan kentältä. Edittyämme portille kysäisin, että mitä he aikovat tehdä Aberdeenissä. Opiskelemaan kumpikin suuntasi ja tietenkin samaan opistoon kuin minäkin. Hallelujaa! Kohtalotoverita!
Pääsimme vihdoin Aberdeeniin ja aloimme odottamaan laukkujamme. Onneksi meidän ei tarvinnut odottaa kovin kauaa. Laukkujen tulo nimittäin lakkasi ja joku tuli sanomaan meille, että laukkuja ei ole enempää. Meidän piti mennä kyselemään laukkujemme kohtalosta ja meille sanottiin, että laukut tuotaisiin koulun asuntolalle joskus kolmen jälkeen, kun seuraava kone tulee. Saavuimme perille Skotlantiin siis joskus yhdeksän aikaan aamulla. Seikkailumme saarella ei alkanut kovin lupaavasti. Onneksi yliopisto oli järjestänyt kyydin lentokentältä koululle, joten siitä meidän ei tarvinnut huolehtia.
Kun astuin rappuun, olin lähes kauhuissani. Se näytti niin ankealta ja kamalata. Kiipesin kuitenkin rohkeasti toiseen kerrokseen, jossa uusi kotini sijaitsi. Ensimmäinen ajatus huoneeseen astuessani oli, että huone oli tosi pieni. Ja niinhän se on kun ottaa huomioon, että yksiössämme oli noin 40 neliötä. Lisäksi en voinut tehdä mitään, koska kaikki tavarani olivat jossain paikassa X. Tapasin heti kaksi asuintoveriani, jotka kaikeksi helpotuksekseni eivät olleet 18-v brittityttöjä, jotka juuri olivat muuttaneet kotoa ja valmiita bailaamaan. Toinen tytöistä on saksasta ja viettää täällä vaihto-oppilas vuottaan. Me tulimme heti hyvin toimeen, koska olemme hyvin samanlaisia luonteeltamme. Hän on nimeltään Verena. Jostain syystä en pystynyt muistamaan tai ymmärtämään hänen nimeään ennen kuin näin sen kirjoitettuna. Toinen on puolalainen ja hänen nimensä on Karen. Tosi kiva tyyppi hänkin, mutta hänen aksenttinsa on todella vahva.
Hengailtuani jonkun aikaa huoneessa kyllästyin odottamaan laukkujani ja soitin toiselle suomalaiselle tytölle josko hän haluaisi lähteä kävelylle uuteen kotikaupunkiimme. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, ettei minulla ollut muita kuin korkokenkiä mukanani. Kiitos äitini loistavien pakkausvinkkien olin laittanut jalkaani talvisaappaani, joissa on mukava kuudensentin korko. Käveltyämme Fannyn (se suomalaistyttö) kanssa melkein kolme tuntia, voin sanoa ajatelleeni kenkiäni sanoin, joita en kehtaa tässä kirjoittaa. Kun pääsimme kolmen aikaan kotiin, tarkistin jalkojeni vahingot, koska kivut alkoivat olla todella kovat. Minulla oli varsin iloisen kokoiset rakot molemmissa päkiöissäni ja käveleminen kengillä tai ilman oli lähes mahdotonta. Kiitos äiti!
Olin edellisenä yönä nukkunut noin kolme tuntia ja tässä vaiheessa väsymys alkoi painaa. Lentokentän väki oli luvannut soittaa, kun he tuovat laukkumme, joten asetin kännykän pääni viereen ja menin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Kello oli kuusi, kun heräsin eikä kukaan ollut soittanut. Aloin olemaan hieman huolissani laukkuni kohtalosta ja niin lähdimme Fannyn ja Sannin (se toinen suomalaistyttö lentokentältä) kanssa kentälle selvittämään tilannetta. Kentälle meno ei auttanut laisinkaan sillä kukaan ei tiennyt laukuistamme yhtään mitään. Olisin mielummin kuullut laukkujen olevan matkalla Hong Kongiin Los Angelesin kautta kuin sen ettei heillä ollut mitään tietoa mistään. Menimme kuitenkin koulun järjestämään grillituokioon, jotta saisimme jotain nälkäisiin vatsoihimme. Jossain vaiheessa Fannyn isä soitti ja ilmoitti, että tietokonejärjestelmän mukaan laukkumme olivat saapuneet. Lähdimme kiireenvilkkaa takaisin asuntolaan. Valitettavasti vain Fannyn laukku oli tullut. Omani päätti ilmeisesti käväistä vielä Moskovassa ennen Skotlantia. Fanny kuitenkin lainasi minulle paidan, jossa voisin nukkua ja rasvaa kasvojen pesun jälkeen, etten olisi ihan korppu. Kymmenen aikaan lauantai-iltana olin jo onnellisesti untenmailla.
Valitettavasti en nyt ehdi kirjoittaa seikkailuista, joita kohtasin sunnuntaina. Jotta ette kuitenkaan menisi jännityksestä sekaisin, voin kertoa, että sunnuntai aamuna matkalaukkuni vihdoin saapuivat. Luojan kiitos!
Saavuin tälle saarelle ensimmäisen kerran elämässäni 20. päivä syyskuuta 2008. Se oli kaunis lauantai-aamu. Ja kun sanon aamu, niin myös tarkoitan aamua. Jouduin heräämään kotoani puoli neljältä aamulla. Ja kyllä. Voin todistaa, että sellainenkin aika on olemassa. Äitini oli tilannut meille taksin puoli viideksi, joten aikaa valmistautumiseen oli runsaasti. Matkalaukkuni ja kaikki meikkini olin tietenkin pakannut jo edellisenä iltana, joten mitään pakattavaa ei ollut jäljellä. Olin suunnitellut saapuvani Skotlantiin kauniina ja virkeänä, mutta valitettavasti jouduin saapumaan puolikuolleena väsymyksestä ja lähes meikittömänä.
Ennen Skotlantiin saapumista ehtii kuitenkin vielä tapahtua vaikka mitä. Olimme varsin hyvissä ajoin lentokentällä, mikä oli hyvä, koska jouduimme jonottamaan aikamme lähtöselvitykseen. Matkalaukuista eroon päästyämme etsiydyimme äitini kanssa kahvilaan aamupalalle, koska kotona olin liian hermostunut syömään. Sitten olikin jo aika etsiytyä turvatarkastukseen. Olin ilmeisesti niin epäilyttävän näköinen, että he tekivät minulle ruumiintarkastuksen. Mitään hälyyttävää he eivät löytäneet ja sain siirtyä toiselle puolelle sen suuremmitta ongelmitta. Portin löytäminen oli lastenleikkiä, mutta siitä eteenpäin kaikki menikin pieleen...
Lensin Kööppenhaminan kautta Aberdeeniin ja vaihtoaikaa oli ruhtinaalliset 50 minuuttia. Paitsi että lentoni Helsingistä Kööppenhaminaan oli myöhässä. Tuskan hien helmeillessä otsallani rukoilin koneen tulevan. Kun se vihdoin ilmestyi portille, olisi meidän jo pitänyt olla ilmassa. Koneeseen päästyämme lentäjät ilmoittivat vielä pienestä koneviasta. Onneksi pääsimme kuitenkin vihdoin ilmaan. Lentäessä kaikki huoleni unohtuivat ja voin sanoa nukkuneeni lähes koko matkan Kööppenhaminaan. Vasta laskeutuessa heräsin ja pääsin taas panikoimaan ehtimistäni seuraavaan koneeseen.
Seuraava lentoni lähti tietenkin toiselta puolelta lentokenttää. Uskoin kuitenkin ehtiväni seuraavaan koneeseen, joka lähti vasta kymmenen ruhtinaallisen minuutin kuluttua. Ehdin pikaisesti ihastella lentokenttää kirmaillessani kohti oikeaa porttia. Kaikkien ihanien liikeiden, joissa minulla ei olisi kuitenkaan ollut rahaa shoppailla, vaikka aikaa olisikin ollut, lisäksi huomasin jotain hyvin kummallista. Kaksi muutankin tyttöä juoksi samaan suuntaan kuin minä. Lisäksi uskoin tunnistavani toisen jo Helsinki-Vantaan kentältä. Edittyämme portille kysäisin, että mitä he aikovat tehdä Aberdeenissä. Opiskelemaan kumpikin suuntasi ja tietenkin samaan opistoon kuin minäkin. Hallelujaa! Kohtalotoverita!
Pääsimme vihdoin Aberdeeniin ja aloimme odottamaan laukkujamme. Onneksi meidän ei tarvinnut odottaa kovin kauaa. Laukkujen tulo nimittäin lakkasi ja joku tuli sanomaan meille, että laukkuja ei ole enempää. Meidän piti mennä kyselemään laukkujemme kohtalosta ja meille sanottiin, että laukut tuotaisiin koulun asuntolalle joskus kolmen jälkeen, kun seuraava kone tulee. Saavuimme perille Skotlantiin siis joskus yhdeksän aikaan aamulla. Seikkailumme saarella ei alkanut kovin lupaavasti. Onneksi yliopisto oli järjestänyt kyydin lentokentältä koululle, joten siitä meidän ei tarvinnut huolehtia.
Kun astuin rappuun, olin lähes kauhuissani. Se näytti niin ankealta ja kamalata. Kiipesin kuitenkin rohkeasti toiseen kerrokseen, jossa uusi kotini sijaitsi. Ensimmäinen ajatus huoneeseen astuessani oli, että huone oli tosi pieni. Ja niinhän se on kun ottaa huomioon, että yksiössämme oli noin 40 neliötä. Lisäksi en voinut tehdä mitään, koska kaikki tavarani olivat jossain paikassa X. Tapasin heti kaksi asuintoveriani, jotka kaikeksi helpotuksekseni eivät olleet 18-v brittityttöjä, jotka juuri olivat muuttaneet kotoa ja valmiita bailaamaan. Toinen tytöistä on saksasta ja viettää täällä vaihto-oppilas vuottaan. Me tulimme heti hyvin toimeen, koska olemme hyvin samanlaisia luonteeltamme. Hän on nimeltään Verena. Jostain syystä en pystynyt muistamaan tai ymmärtämään hänen nimeään ennen kuin näin sen kirjoitettuna. Toinen on puolalainen ja hänen nimensä on Karen. Tosi kiva tyyppi hänkin, mutta hänen aksenttinsa on todella vahva.
Hengailtuani jonkun aikaa huoneessa kyllästyin odottamaan laukkujani ja soitin toiselle suomalaiselle tytölle josko hän haluaisi lähteä kävelylle uuteen kotikaupunkiimme. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, ettei minulla ollut muita kuin korkokenkiä mukanani. Kiitos äitini loistavien pakkausvinkkien olin laittanut jalkaani talvisaappaani, joissa on mukava kuudensentin korko. Käveltyämme Fannyn (se suomalaistyttö) kanssa melkein kolme tuntia, voin sanoa ajatelleeni kenkiäni sanoin, joita en kehtaa tässä kirjoittaa. Kun pääsimme kolmen aikaan kotiin, tarkistin jalkojeni vahingot, koska kivut alkoivat olla todella kovat. Minulla oli varsin iloisen kokoiset rakot molemmissa päkiöissäni ja käveleminen kengillä tai ilman oli lähes mahdotonta. Kiitos äiti!
Olin edellisenä yönä nukkunut noin kolme tuntia ja tässä vaiheessa väsymys alkoi painaa. Lentokentän väki oli luvannut soittaa, kun he tuovat laukkumme, joten asetin kännykän pääni viereen ja menin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Kello oli kuusi, kun heräsin eikä kukaan ollut soittanut. Aloin olemaan hieman huolissani laukkuni kohtalosta ja niin lähdimme Fannyn ja Sannin (se toinen suomalaistyttö lentokentältä) kanssa kentälle selvittämään tilannetta. Kentälle meno ei auttanut laisinkaan sillä kukaan ei tiennyt laukuistamme yhtään mitään. Olisin mielummin kuullut laukkujen olevan matkalla Hong Kongiin Los Angelesin kautta kuin sen ettei heillä ollut mitään tietoa mistään. Menimme kuitenkin koulun järjestämään grillituokioon, jotta saisimme jotain nälkäisiin vatsoihimme. Jossain vaiheessa Fannyn isä soitti ja ilmoitti, että tietokonejärjestelmän mukaan laukkumme olivat saapuneet. Lähdimme kiireenvilkkaa takaisin asuntolaan. Valitettavasti vain Fannyn laukku oli tullut. Omani päätti ilmeisesti käväistä vielä Moskovassa ennen Skotlantia. Fanny kuitenkin lainasi minulle paidan, jossa voisin nukkua ja rasvaa kasvojen pesun jälkeen, etten olisi ihan korppu. Kymmenen aikaan lauantai-iltana olin jo onnellisesti untenmailla.
Valitettavasti en nyt ehdi kirjoittaa seikkailuista, joita kohtasin sunnuntaina. Jotta ette kuitenkaan menisi jännityksestä sekaisin, voin kertoa, että sunnuntai aamuna matkalaukkuni vihdoin saapuivat. Luojan kiitos!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)