Tänään taivaalta tuli lunta. Sain melkein slaagin, kun heräsin aamulla ja maassa oli lunta. Se myös pysyi maassa lähes koko päivän. Täällä pitäisi olla lämpimämpää kuin Suomessa, joten miten tämä on mahdollista? Tiesin, että minun olisi pitänyt mennä vaikka Italiaan tai Espanjaan. Täällä on siis ollut tosi kylmä jo pidemmän aikaa. Asuntola hakee tällä hetkellä opiskelijoita, jotka edustaisivat opiskelijoiden mielipidettä asuntolaan liittyvissä päätöksissä. Kämppäkaverimme Verena ilmoitautui hommaan ihan vaan sen takia, että saisi meille hieman lämpimämmät oltavat. Täällä asuntola nimittäin kääntää lämpöpatterit kiinni päivällä muutamaksi tunniksi ja tuloksena on jääkylmä asunto. Täällä kun ei ole kuin yksinkertaiset ikkunat. Toivottavasti hänet valitaan ja että hän saa muutettua paikan lämpimämmäksi.
Huomenna minulla on esitelmä ensimmäisestä maailman sodasta ja olen melkoisen hermona. Esitelmän pitäisi kestää viidestä kymmeneen minuuttiin. Minulla on neljä sivua muistiinpanoja eikä mitään hajua kuinka kauan niiden esittäminen kestää. Ajattelin vielä myöhemmin harjoitella ja katsoa, että esitelmä ei ole liian lyhyt eikä pitkä. Tosin minun tapauksessani esitelmästä saattaa tulla pidempi, koska joudun miettimään sanoja ja saatan seota lauseissani, jos en puhu hitaasti ja ajattele sanomaani. Lisäksi Verena kerran huomautti, että ääntämisessäni ei kuule eroa, kun sanon esimerkiksi try ja dry. Se saattaa sekoittaa viattomia kuulijoitani.
Saan huomenna takaisin myös ranskan tehtäväni, jotka vaikuttavat arvosanaani. Tämä oli tosin vain yksi neljästä tehtävästä, mutta on silti tärkeää, että saan hyvän arvosanan. Jos epäonnistun jo tässä vaiheessa, ei itse tenttikään voi kovin hyvin mennä.
Teemme AIESEC-tiimin kanssa projektia, jossa yritämme lähettää ihmisiä ympäri maailmaa auttamaan lapsia. Yksi maistamme, johon yritämme saada yhteyttä on Campodia. Minä sain tänään idean toisesta maasta, johon yritämme lähettää vapaaehtoisia työskentelemään. Haluasin tehdä projektin Venäjän katulapsista. Kysyin asiasta ryhmämme johtajalta ja hän sanoi, että se on hyvä idea, joten nyt yritän etsiä sopivaa kohdetta. Todennäköisesti lähetämme ihmisiä joko Pietariin tai Moskovaan.
Perjantaina hyväntekeväisyyskomitea järjestää Halloween-juhlat ja minä lupauduin auttamaan heitä järjestelyissä. En vielä tiedä mihin hommaan he minut laittavat, mutta ainakin he tarvitsevat ihmisiä koristelemaan tilan. He suunnitelevat juhliin myös kasvomaalausta. Kuulostaa hauskalta ja odotan jo juhlia innolla.
Eipä tässä nyt muuta jännittävää. Kerron siitä konferenssista sitten myöhemmin.
tiistai 28. lokakuuta 2008
perjantai 24. lokakuuta 2008
Puutarhan hoitoa ja kaupunkikuvaa
Kun nyt pääsin vauhtiin noiden kuvien kanssa, niin päätin lisätä nämä kauniit kuvat koulustani. Jep. Näissä maisemissa minä oleskelen joka päivä. Yliopistoni näyttää vanhalta linnalta.Kaikki ei tietysti näytä tälläiseltä. Usein mietinkin, että jos minun pitäisi valita vain yksi adjektiivi kuvaamaan Aberdeeniä olisi se harmaa. Aberdeen on rakennettu melkein kokonaan graniitista. Ainoastaan kasvit, ihmiset ja autot tuovat vaihtelua värimaailmaan. Mutta kaunis kaupunki tämä silti on.
Saatatte ihmetellä tota omituista kuvaa nurmikosta. Minun oli aivan pakko napata se, koska en muista, että kotimaan nurmikoissa olisi tuollaisia jyrkkiä kulmia. Yhtenä päivänä näin, kuinka puistosedät vetivät jollain koneella nurmikon mutkat suoriksi. Se oli tosi omituista.
Viime viikolla ne viimein repivät puistosta kuolleet tai lähes kuolleet kukat pois ja ajattelin, että talvi on vihdoin tulossa. Pari päivää myöhemmin kun kävelin taas puiston läpi, näin miehet istuttamassa uusia kukkia tyhjille paikoille. Ja ihan hyvin ovat kukat voinneet. Täällä puistoista pidetään ihan eri tavalla huolta kuin koto-Suomessa, jossa puistot tuntuvat joskus olevan huonossa kunnossa jo kesällä.
torstai 23. lokakuuta 2008
Ensimmäinen vihje ratkaistu
Eli sain tuon kuva-arvoituksen ratkaistua. Olin uumoillut oikean vastauksen itsekin, mutta onneksi Richard vahvisti sen, kun oma uskoni loppui. Kuvasta paljastui nettiosoite kilpailun sivuille ja palkinnot. Sille, joka ensimmäisenä löytää kirjan, annetaan 100 punnan lahjakortti Amazoniin. Eli ainakin mulle tavoittelemisen arvoinen palkinto. Tosin musta tuntuu, että muut kilpailjat on tässä etevämpiä kuin minä. Nettisivuilla oli myös foorumi, jossa voi kysellä apua ja monet olivat jo päässeet seuraavaan vaiheeseen. Minäkin heidän vihjeillään löysin seuraavaan osaan, mutta se ei kerro mitään ennen ensi viikon maanantaita.
Vaikuttaa siltä, että kovin monelle ei olla tästä kilpailusta kerrottu. Joku foorumilla epäili, että kilpailussa olisi mukana vain noin kymmenen ihmistä. En kyllä tiedä, millä perusteilla meidät olisi valittu. Täytyy johtua terävästä älystä ja lumoavasta kauneudesta. Hmmm... Tiedä häntä. Kuulette lisää uutisia kilpailusta mahdollisesti myöhemmin.
Lupailin kuvia sieltä Fraserin linnan reissulta jo aikoja sitten,
mutta
parempi se on kai myöhään kuin ei milloinkaan.
Viimeisessä kuvassa on vasemmalla Jasmina Belgiasta, Satu Suomesta ja joku outo tyyppi.
Vaikuttaa siltä, että kovin monelle ei olla tästä kilpailusta kerrottu. Joku foorumilla epäili, että kilpailussa olisi mukana vain noin kymmenen ihmistä. En kyllä tiedä, millä perusteilla meidät olisi valittu. Täytyy johtua terävästä älystä ja lumoavasta kauneudesta. Hmmm... Tiedä häntä. Kuulette lisää uutisia kilpailusta mahdollisesti myöhemmin.
Lupailin kuvia sieltä Fraserin linnan reissulta jo aikoja sitten,
mutta
parempi se on kai myöhään kuin ei milloinkaan.
Viimeisessä kuvassa on vasemmalla Jasmina Belgiasta, Satu Suomesta ja joku outo tyyppi.
Sairas... taas
Valitettavasti en silloin perjantaina päässyt sinne hyväntekeväisyyskomitean nukkumisjuttuun ja se harmittaa ihan vietävästi. Perjantai aamuna mulla oli vielä tosi hyvä olo, mutta sitten illemalla minulle tuli tosi ällöttävä olo ja päätin olla menemättä. Illalla olo vain paheni ja joskus yöllä heräsin ja mittasin kuumeeni, jota minulla oli 38 astetta. Vieläkään olo ei ole mitenkään loistava, mutta onneksi pahin vaihe kesti vain viikonlopun yli. Toivottavasti minulla ei ole ensi viikonloppuna enää flunssaa, koska olen menossa viikonlopuksi Glasgowhon AIESEC-konferenssiin.
Lisäksi sain eilen illalla yliopistolta tosi omituisen viestin. Se on ilmeisesti joku kilpailu, mutta en tiedä mitä on palkintona. Yritin etsiä lisätietoa yliopiston sivuilta, mutta en löytänyt mitään. En usko, että se on mikään virus tai huijaus, koska lähettäjän sähköpostiosoite on yliopiston. En tietenkään ole mikään tietokoneasiantuntija, mutta uskon, että se todella on yliopistoltani. Yritin eilen illalla kysellä kämppäkaveriltani, että saiko hän samanlaisen viestin, mutta ei hän ollut saanut. Tosin sain vain yhden tovereistani kiinni, joten en tiedä muista.
Ensimmäinen vihje on kuitenkin tosi mielenkiintoinen ja vaikka minun piti mennä eilen aikaisin nukkumaan, jumiuduin tietokoneen ääreen ratkaisemaan ensimmäistä vihjettä. Se näytti hyppäävän tohon ensimmäiseksi, joten se outo kuva on se vihje. Jos teillä on mitään ideoita, niin olkaa ystävällisiä ja jakakaa ne minun kanssani. Kiitos!
torstai 16. lokakuuta 2008
Paljon tehtävää
Suurin osa teistä ei varmasti tuntisi minua juuri nyt. Ei hätää en ole ajanut kaljua tai tehnyt mitään muutakaan räväkkää ulkonäölleni, vaan minä olen kiireinen. Kyllä, luitte aivan oikein. Vähän vieraammat ihmiset ajattelevat, että mitä ihmeellistä nyt tuossa on. Voinen valaista asiaa...
Ennen en ikinä halunut tehdä mitään. Yleensä en halunnut lähteä edes kavereiden järjestämiin juhliin, joita oli noin kerran puolessa vuodessa (Sori kaverit!). Kyllä minulla aina kivaa oli, mutta ongelmana oli lähteminen ja aika. Ei minulla mitään järkevää tekemistä usein ollut, mutta jotenkin olisi aina vaan mielummin ollut kotona ja käyttänyt konetta tai katsonut telkkaria. Poistuin kotoa vain töihin, ruokakauppaan ja ostoksille.
Tällä viikolla minulla on ollut joka ilta jotain tekemistä. Maanantaina oli lyhyt Ceilidh -tanssikurssi, tiistaina AIESEC-tapaaminen, keskiviikkona olin nyrkkeilemässä ja tänään olin hyväntekeväisyyskomitean kokouksessa, joka kesti kolme ja puoli tuntia. Meillä oli noin 40 hakemusta hyväntekeväisyysyhdistyksiltä ja noin 100 000 puntaa käytettävissä. Suurin osa kertoi paljonko rahaa ne tarvitsivat ja me annoimme niinkuin sopivaksi näimme. Kun olimme jakaneet kaikille yhdistyksille varoja, meillä oli vielä puolet käyttämättä. Seuraavaksi kerraksi yritämme etsiä lisää yhdistyksiä. Luulisi, että yleensä rahaa olisi liian vähän. Toimin muuten komiteassa myös Technical Assistantsina eli päivittelen komitean kotisivuja, Facebookia ja Beboa. Kannattaa varoa, mitä sanoo tästä, koska kuten aiemmin kirjoitin olen käynyt nyrkkeilemässä. ;)
AIESEC on muuten opiskelijajärjestö, joka lähettää opiskelijoita ulkomaille työharjoitteluun. Ei siis vaihtoon. Ajattelin itsekin jossain vaiheessa mennä. Minä liityin ryhmään, jonka tehtävänä on luoda työharjoittelupaikka jossakin ja koska johtajamme pitää lapsista täytyy tehtävän liittyä lasten oikeuksiin tai hyvinvointiin. Kuulostaa hauskalta ja on varmasti hyötyä tulevaisuudessa osata tehdä tämän tyyppisiä ryhmäprojekteja. Ryhmä, jonka tehtävä oli markkinoida AIESEC:iä vaikutti myös tosi mielenkiintoiselta, mutta tästä saattaa olla enemmän hyötyä tulevaisuudessa kuin markkinoinnista. Toivon pääseväni tekemään töitä suunnittelun ja tutkimisen kanssa, joten saa nähdä minkälaisen kivan tittelin saan tästä hommasta.
No saatoitte huomata, etten kertonut vielä, mitä teen perjantaina. Me mennään hyväntekeväisyyskomitean kanssa nukkumaan Hubiin eli yliopiston keskukseen, jossa on kaikki yliopiston seurat ja ruokala. Saadaan ilmaista ruokaa, juomia, leffoja ja muuta sellaista. Unta me ei kyllä varmaan hirveästi saada. Joudun lainaamaan Sadulta makuupussin, koska itselläni ei sellaista ole. Se kuulostaa tosi hauskalta ja sitten ainakin opin tuntemaan kanssa komiteani. Meidät lukitaan sisään yöksi, joten se on kuin jostain kauhuelokuvasta. Jos olen elossa vielä lauantaina, saatte kuulla mitä siellä tapahtui.
Joku on pistänyt vihdoin politiikan ja kansainvälisten suhteiden ainejärjestön pystyyn ja sillä on ensimmäinen tapaaminen ensi maanantaina. Saa nähdä mihin komiteoihin ja muihin tapahtumiin saan taas itseni houkuteltua. Maanatai on muutenkin täynnä, koska varttia vaille kuusi on AIESEC-tapaaminen, puoli seitsemän on komiteoiden tapaaminen ja puoli kahdeksan on se politiikan ja kv suhteiden miittinki. Siis kolme juttua yhdelle illalle. Olisitteko uskoneet, että joskus menen vapaaehtoisesti kaikkiin noihin?
Siltä varalta, että joku (äiti) nyt huolehtii, että minulla ei ole aikaa koululle, niin ällös huoli. Koulu tulee ensimmäisenä ja jos aikaa ei enää tunnu olevan jätän jotain pois. Se saattaa olla tämä blogi, koska en tiedä lukeeko tätä kukaan muu kuin äiti ja Riku. Kukaan ei ikinä kommentoi mitään.
Lisää (mahdollisesti) myöhemmin.
Ennen en ikinä halunut tehdä mitään. Yleensä en halunnut lähteä edes kavereiden järjestämiin juhliin, joita oli noin kerran puolessa vuodessa (Sori kaverit!). Kyllä minulla aina kivaa oli, mutta ongelmana oli lähteminen ja aika. Ei minulla mitään järkevää tekemistä usein ollut, mutta jotenkin olisi aina vaan mielummin ollut kotona ja käyttänyt konetta tai katsonut telkkaria. Poistuin kotoa vain töihin, ruokakauppaan ja ostoksille.
Tällä viikolla minulla on ollut joka ilta jotain tekemistä. Maanantaina oli lyhyt Ceilidh -tanssikurssi, tiistaina AIESEC-tapaaminen, keskiviikkona olin nyrkkeilemässä ja tänään olin hyväntekeväisyyskomitean kokouksessa, joka kesti kolme ja puoli tuntia. Meillä oli noin 40 hakemusta hyväntekeväisyysyhdistyksiltä ja noin 100 000 puntaa käytettävissä. Suurin osa kertoi paljonko rahaa ne tarvitsivat ja me annoimme niinkuin sopivaksi näimme. Kun olimme jakaneet kaikille yhdistyksille varoja, meillä oli vielä puolet käyttämättä. Seuraavaksi kerraksi yritämme etsiä lisää yhdistyksiä. Luulisi, että yleensä rahaa olisi liian vähän. Toimin muuten komiteassa myös Technical Assistantsina eli päivittelen komitean kotisivuja, Facebookia ja Beboa. Kannattaa varoa, mitä sanoo tästä, koska kuten aiemmin kirjoitin olen käynyt nyrkkeilemässä. ;)
AIESEC on muuten opiskelijajärjestö, joka lähettää opiskelijoita ulkomaille työharjoitteluun. Ei siis vaihtoon. Ajattelin itsekin jossain vaiheessa mennä. Minä liityin ryhmään, jonka tehtävänä on luoda työharjoittelupaikka jossakin ja koska johtajamme pitää lapsista täytyy tehtävän liittyä lasten oikeuksiin tai hyvinvointiin. Kuulostaa hauskalta ja on varmasti hyötyä tulevaisuudessa osata tehdä tämän tyyppisiä ryhmäprojekteja. Ryhmä, jonka tehtävä oli markkinoida AIESEC:iä vaikutti myös tosi mielenkiintoiselta, mutta tästä saattaa olla enemmän hyötyä tulevaisuudessa kuin markkinoinnista. Toivon pääseväni tekemään töitä suunnittelun ja tutkimisen kanssa, joten saa nähdä minkälaisen kivan tittelin saan tästä hommasta.
No saatoitte huomata, etten kertonut vielä, mitä teen perjantaina. Me mennään hyväntekeväisyyskomitean kanssa nukkumaan Hubiin eli yliopiston keskukseen, jossa on kaikki yliopiston seurat ja ruokala. Saadaan ilmaista ruokaa, juomia, leffoja ja muuta sellaista. Unta me ei kyllä varmaan hirveästi saada. Joudun lainaamaan Sadulta makuupussin, koska itselläni ei sellaista ole. Se kuulostaa tosi hauskalta ja sitten ainakin opin tuntemaan kanssa komiteani. Meidät lukitaan sisään yöksi, joten se on kuin jostain kauhuelokuvasta. Jos olen elossa vielä lauantaina, saatte kuulla mitä siellä tapahtui.
Joku on pistänyt vihdoin politiikan ja kansainvälisten suhteiden ainejärjestön pystyyn ja sillä on ensimmäinen tapaaminen ensi maanantaina. Saa nähdä mihin komiteoihin ja muihin tapahtumiin saan taas itseni houkuteltua. Maanatai on muutenkin täynnä, koska varttia vaille kuusi on AIESEC-tapaaminen, puoli seitsemän on komiteoiden tapaaminen ja puoli kahdeksan on se politiikan ja kv suhteiden miittinki. Siis kolme juttua yhdelle illalle. Olisitteko uskoneet, että joskus menen vapaaehtoisesti kaikkiin noihin?
Siltä varalta, että joku (äiti) nyt huolehtii, että minulla ei ole aikaa koululle, niin ällös huoli. Koulu tulee ensimmäisenä ja jos aikaa ei enää tunnu olevan jätän jotain pois. Se saattaa olla tämä blogi, koska en tiedä lukeeko tätä kukaan muu kuin äiti ja Riku. Kukaan ei ikinä kommentoi mitään.
Lisää (mahdollisesti) myöhemmin.
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Linna ja lintu
Kävimme eilen Fraserin linnassa ja täytyy sanoa, että oli se kyllä hieno paikka. Tässä versiossa oli kattokin ja se näytti ihan linnalta. Kun sitä katsoi, tuntui, että olisi oikeasti ollut keskiajalla. (Tosin linna taisi olla uudenpaa perua.) Lähdimme asuintovereideni Jasminan, Verenan ja Sadun kanssa kymmenenaikaa aamulla kohti linnaa. Jouduimme ensin menemään bussilla keskustaan ja sieltä sitten toisella bussilla pieneen Kemnayn kylään, josta kävelimme tunnin ajan linnalle. Oli omituista, kun matkan alkuvaiheessa jalkakäytävä vain lakkasi ja saimme sinnitellä eteenpäin tienreunassa autojen viilettäessä ohi. Onneksi tie oli kuitenkin hiljainen ja autot yleensä väistivät vastaantulevien kaistalle meidät nähdessään. Kävelymatkallamme näimme myös lampaita tien vieressä olevassa aitauksessa. Ne olivat tosi söpöjä.
Valitettavasti sisäänpääsy linnaan maksoi kahdeksan puntaa ja olimme aivan liian pihejä maksamaan moista summaa, joten vietimme mainion picnicin linnan edessä. Onneksi meille sattui todella hyvä sää koko matkan ajaksi. Täällä kun sää tuppaa vaihtumaan kahden minuutin välein. Tunnin ja risat jaksoimme linnaa ihmetellä ja sen jälkeen aloimme matkan takaisin kotiin. Kävelymatkalla alkoi tuulla ja hivenen sataa, mutta ei sen pahempaa. Sitten törmäsimme pieneen varpuseen, joka lojui keskellä autotietä. Emme tiedä oliko se osunut autoon vai miksi se siinä köllötti, mutta ei se elettäkään tehnyt, kun me tulimme siihen ihmettelemään. Sillä ei myöskään ollut mitään näkyviä vammoja. Nostimme sen pois autotieltä, jottei auto pääsisi ajamaan poloisen yli. Satu ei kuitenkaan löytänyt hyvää paikka mihin olisi linnun voinut jättää, joten hän kantoi sitä kädessään kunnes löytäisi paremman paikan. Hän alkoi pohtimaan mitä linnulle voisi tehdä, koska hän ei olisi halunut jättää pöllähtänyttä pikkulintua yksin. Mietimme jopa sen salakuljettamista takaisin kotiin. Onneksi kuitenkin lintu alkoi toipua ja yritti lähteä lentoon. Silloin Satu asetti sen aidan seipäälle ja siitä lintunen sitten ponnisti lentoon. Ilman sen kummempia toilailuja pääsimme takaisin kotiin.
Teimme tänään Verenan kanssa jotain uskomatonta ja kävimme aamulla koulumme kuntosalilla. Jihuu! Olen kuntoillut! Nautimme varhaisesta (okei kello oli jo 11) kuntoilustamme niin paljon, että harkitsemme menevämme ensi viikollakin. Sali on nimittäin aika pieni ja se on päivisin niin tupaten täynnä väkeä, että joskus sinne ei edes päästetä lisää kuntoilijoita sisään. Ajattelin, että voisin ehkä mennä yksistäni joskus aamuisin treenaamaan. Ei tunnu niin vaivaannuttavalta, kun siellä ei ole niin paljon yleisöä. Vaikka ketä nyt minun kuntoiluni hirveästi kiinnostaa?
Huomenna on taas IR:n, politiikan ja ranskan luennot. Ei tämä opiskelu vielä kamalalta tunnu ja politiikka kiinnostaa edelleenkin. Olo on vielä kahden viikon jälkeen helpottunut siitä, että saan opiskella. Onneksi minulla ei ole mitään ongelmia ymmärtämisen kanssa, mutta jotkut ovat sanoneet, että heillä on ollut ongelmia ja nyt professorit pitävät jonkun tilaisuuden, jossa opiskelijat voivat purkaa tuntojaan. Eipä tarvitse onneksi mennä sinne.
Nyt menen nukkumaan, jotta jaksan huomenna herätä pirteänä kouluun. Jostain syystä minulla on aina tapana melkein myöhästyä maanantain ensimmäiseltä luennolta. Toivottavasti en huomenna myöhästy, koska minun täytyy käydä esittelemässä itseni parille sadalle oppilaalle ennen luentojen alkua. Eli jos ette kuule minusta enää, en ole selvinnyt tapauksen aiheuttamasta stressistä. Hmm... Kuulostaa tosi lupaavalta...
Ps. Linnakuvia tulee sitten, kun varastan kyseiset kuvat kavereiltani. Itse unohdin kameran kotiin.
Valitettavasti sisäänpääsy linnaan maksoi kahdeksan puntaa ja olimme aivan liian pihejä maksamaan moista summaa, joten vietimme mainion picnicin linnan edessä. Onneksi meille sattui todella hyvä sää koko matkan ajaksi. Täällä kun sää tuppaa vaihtumaan kahden minuutin välein. Tunnin ja risat jaksoimme linnaa ihmetellä ja sen jälkeen aloimme matkan takaisin kotiin. Kävelymatkalla alkoi tuulla ja hivenen sataa, mutta ei sen pahempaa. Sitten törmäsimme pieneen varpuseen, joka lojui keskellä autotietä. Emme tiedä oliko se osunut autoon vai miksi se siinä köllötti, mutta ei se elettäkään tehnyt, kun me tulimme siihen ihmettelemään. Sillä ei myöskään ollut mitään näkyviä vammoja. Nostimme sen pois autotieltä, jottei auto pääsisi ajamaan poloisen yli. Satu ei kuitenkaan löytänyt hyvää paikka mihin olisi linnun voinut jättää, joten hän kantoi sitä kädessään kunnes löytäisi paremman paikan. Hän alkoi pohtimaan mitä linnulle voisi tehdä, koska hän ei olisi halunut jättää pöllähtänyttä pikkulintua yksin. Mietimme jopa sen salakuljettamista takaisin kotiin. Onneksi kuitenkin lintu alkoi toipua ja yritti lähteä lentoon. Silloin Satu asetti sen aidan seipäälle ja siitä lintunen sitten ponnisti lentoon. Ilman sen kummempia toilailuja pääsimme takaisin kotiin.
Teimme tänään Verenan kanssa jotain uskomatonta ja kävimme aamulla koulumme kuntosalilla. Jihuu! Olen kuntoillut! Nautimme varhaisesta (okei kello oli jo 11) kuntoilustamme niin paljon, että harkitsemme menevämme ensi viikollakin. Sali on nimittäin aika pieni ja se on päivisin niin tupaten täynnä väkeä, että joskus sinne ei edes päästetä lisää kuntoilijoita sisään. Ajattelin, että voisin ehkä mennä yksistäni joskus aamuisin treenaamaan. Ei tunnu niin vaivaannuttavalta, kun siellä ei ole niin paljon yleisöä. Vaikka ketä nyt minun kuntoiluni hirveästi kiinnostaa?
Huomenna on taas IR:n, politiikan ja ranskan luennot. Ei tämä opiskelu vielä kamalalta tunnu ja politiikka kiinnostaa edelleenkin. Olo on vielä kahden viikon jälkeen helpottunut siitä, että saan opiskella. Onneksi minulla ei ole mitään ongelmia ymmärtämisen kanssa, mutta jotkut ovat sanoneet, että heillä on ollut ongelmia ja nyt professorit pitävät jonkun tilaisuuden, jossa opiskelijat voivat purkaa tuntojaan. Eipä tarvitse onneksi mennä sinne.
Nyt menen nukkumaan, jotta jaksan huomenna herätä pirteänä kouluun. Jostain syystä minulla on aina tapana melkein myöhästyä maanantain ensimmäiseltä luennolta. Toivottavasti en huomenna myöhästy, koska minun täytyy käydä esittelemässä itseni parille sadalle oppilaalle ennen luentojen alkua. Eli jos ette kuule minusta enää, en ole selvinnyt tapauksen aiheuttamasta stressistä. Hmm... Kuulostaa tosi lupaavalta...
Ps. Linnakuvia tulee sitten, kun varastan kyseiset kuvat kavereiltani. Itse unohdin kameran kotiin.
perjantai 10. lokakuuta 2008
Taas lisää ylimääräisiä koulujuttuja minulle
Olen ollut tosi kiireinen koko viikon eli minulla ei ole ollut paljon aikaa blogailla. Sori vaan!
Tänään on taas perjantai enkä tiedä, että onko minulla sitä yhtä luentoa vai ei. Alan uskoa, että ei ole ja edellisperjantaina oli vain ylimääräinen luento. Siltä se ainakin vaikutti. Nyt joudun lähteä hakemaan Amazon-pakettiani jostain hevonkuusesta. Tilasin sieltä muutaman kirjan ja elokuvan ajan vietteeksi, mutta ne tulivat kuin olin poissa ja ne eivät jättäneet sitä vain oven eteen niin kuin kaikilla muilla tytöillä. Minä joudun kävelemään jonnekin ja raahaamaan pakettini takaisin tänne. Eli kiitos vaan Royal Mailille, joka toimitti pakettini. Ensi kerralla jätän lapun oveen, jossa käsken heitä jättämään paketin ovelle. Tuskin kämppäkaverini viitsivät varastaa muutamaa hassua kirjaa.
Pääsin muuten sinne hyväntekeväisyyskomiteaan. Niiden ei tarvinnut järjestää mitään vaaleja, koska hakijoita oli niin vähän, että kaikki pääsivät sisään. Tämä koski kaikkia erilaisia komititeoita ei vain minun. Tavallaan se oli vähän pettymys, koska olisin halunut oikeat vaalit. Olihan tämä eka kerta, kun osallistun mihinkään koulun toimintaan. No se on varmasti kivaa joka tapauksessa.
Kursseillamme valitaan aina kaksi oppilasta sellaisiksi delegaateiksi, joille kaikki muut oppilaat voivat tulla valittamaan, jos kurssissa on jotain vikaa tai he haluaisivat muuttaa jotain. No ilmoittauduinpa sitten siihenkin hommaan. En usko, että siinä on ihan hirveästi työtä, koska vuodessa tarvitsee osallistua vain kolmeen kokoukseen. Toivottavasti ihmisillä ei ole hirveästi valitettavaa. En tosin ole ihan varma sainko paikkaa vielä, koska he tarvitsivat kaksi ihmistä ja kun minä ilmoittauduin, olin kolmas halukas. Ehkä ne joutuvat pitämään vaalit. Jihuu! Ei minulla ole mitään pakkomiellettä mistään vaaleista. Olin halukas tähän, koska joudumme puhumaan noin parillesadalle ihmiselle ja kaikki tietävät paniikkini isolle ihmismäärälle puhumistesta. Tai pienikin määrä kelpaa, jos en tunne heitä kunnolla.
Tänään on taas perjantai enkä tiedä, että onko minulla sitä yhtä luentoa vai ei. Alan uskoa, että ei ole ja edellisperjantaina oli vain ylimääräinen luento. Siltä se ainakin vaikutti. Nyt joudun lähteä hakemaan Amazon-pakettiani jostain hevonkuusesta. Tilasin sieltä muutaman kirjan ja elokuvan ajan vietteeksi, mutta ne tulivat kuin olin poissa ja ne eivät jättäneet sitä vain oven eteen niin kuin kaikilla muilla tytöillä. Minä joudun kävelemään jonnekin ja raahaamaan pakettini takaisin tänne. Eli kiitos vaan Royal Mailille, joka toimitti pakettini. Ensi kerralla jätän lapun oveen, jossa käsken heitä jättämään paketin ovelle. Tuskin kämppäkaverini viitsivät varastaa muutamaa hassua kirjaa.
Pääsin muuten sinne hyväntekeväisyyskomiteaan. Niiden ei tarvinnut järjestää mitään vaaleja, koska hakijoita oli niin vähän, että kaikki pääsivät sisään. Tämä koski kaikkia erilaisia komititeoita ei vain minun. Tavallaan se oli vähän pettymys, koska olisin halunut oikeat vaalit. Olihan tämä eka kerta, kun osallistun mihinkään koulun toimintaan. No se on varmasti kivaa joka tapauksessa.
Kursseillamme valitaan aina kaksi oppilasta sellaisiksi delegaateiksi, joille kaikki muut oppilaat voivat tulla valittamaan, jos kurssissa on jotain vikaa tai he haluaisivat muuttaa jotain. No ilmoittauduinpa sitten siihenkin hommaan. En usko, että siinä on ihan hirveästi työtä, koska vuodessa tarvitsee osallistua vain kolmeen kokoukseen. Toivottavasti ihmisillä ei ole hirveästi valitettavaa. En tosin ole ihan varma sainko paikkaa vielä, koska he tarvitsivat kaksi ihmistä ja kun minä ilmoittauduin, olin kolmas halukas. Ehkä ne joutuvat pitämään vaalit. Jihuu! Ei minulla ole mitään pakkomiellettä mistään vaaleista. Olin halukas tähän, koska joudumme puhumaan noin parillesadalle ihmiselle ja kaikki tietävät paniikkini isolle ihmismäärälle puhumistesta. Tai pienikin määrä kelpaa, jos en tunne heitä kunnolla.
lauantai 4. lokakuuta 2008
Kylmää, tylsää ja typerää
Eilen mulla oli tosi ääliö olo. Mä missasin yhden mun luennon, koska en tiennyt sen olemassa olosta. Ne oli ennen luentoa lähettänyt viestin, että meillä on luento, mutta mä luin sen vasta monta tuntia sen luennon jälkeen. Meidän lukkarit on netissä ja jostain syystä se ei ollut mahtunut vain yhdelle sivulle, joten ne oli jatkanut sitä toiselle. En sitten ollut tajunnut vilkaista sinne toiselle sivulle. Typerää... Kaiken lisäksi olin niin tylsistynyt, koska mulla ei muka ollut koulua. No toi on ehkä jo masentavaa.
Ensi viikolla mun kouluni alkaa vasta kunnolla. Tällä viikollahan ei siis vielä ollut ranskaa tai politiikan ja KV:n tutoriaaleja, joten viikko oli melko tyhjä. Mua mietityttää miten se ranska menee, koska se on joku superintensiivi kurssi, joten siellä pitää tehdä paljon töitä. Ne jopa varotti siellä ilmottautumis/esittelytilaisuudessa, että jos ei ole ihan tosissaan ja haluaa vain helppoja pisteitä, kannattaa jättäytyä pois. Kuulostaa lupaavalta.
Sää on huonontunut huomattavasti. Ensimmäinen viikko oli vain auringon paistetta ja lämpöä, mutta nyt on satanut joka päivä. Sateenvarjoakaan ei usein voi käyttää, koska silloin lentäisin kuin Maija Poppanen. Lisäksi asuntolasta pistetään lämpö poikki joskus päivällä ja täällä on ihan uskomattoman kylmä. Mun sormet on ollut yhtäjaksoisesti jäässä viikon. Ja nyt on vielä melkein lämmin. Maltan tuskin odottaa talvea.
Nyt mun oikeastaan pitäisi kirjoittaa se manifesto siihen hyväntekeväisyyskomitea vaaliin. Toivottavasti siitä tulee hyvä ja että edes joku äänestää mua. Kuulemisiin!
Ensi viikolla mun kouluni alkaa vasta kunnolla. Tällä viikollahan ei siis vielä ollut ranskaa tai politiikan ja KV:n tutoriaaleja, joten viikko oli melko tyhjä. Mua mietityttää miten se ranska menee, koska se on joku superintensiivi kurssi, joten siellä pitää tehdä paljon töitä. Ne jopa varotti siellä ilmottautumis/esittelytilaisuudessa, että jos ei ole ihan tosissaan ja haluaa vain helppoja pisteitä, kannattaa jättäytyä pois. Kuulostaa lupaavalta.
Sää on huonontunut huomattavasti. Ensimmäinen viikko oli vain auringon paistetta ja lämpöä, mutta nyt on satanut joka päivä. Sateenvarjoakaan ei usein voi käyttää, koska silloin lentäisin kuin Maija Poppanen. Lisäksi asuntolasta pistetään lämpö poikki joskus päivällä ja täällä on ihan uskomattoman kylmä. Mun sormet on ollut yhtäjaksoisesti jäässä viikon. Ja nyt on vielä melkein lämmin. Maltan tuskin odottaa talvea.
Nyt mun oikeastaan pitäisi kirjoittaa se manifesto siihen hyväntekeväisyyskomitea vaaliin. Toivottavasti siitä tulee hyvä ja että edes joku äänestää mua. Kuulemisiin!
tiistai 30. syyskuuta 2008
Uusi asukas
Kävin vaihteen vuoksi taas parilla luennolla. Samat olivat aiheet kuin eilenkin eli politiikkaa ja KV:tä. Huomenna ei ikävä kyllä ole mitään (Tahtoo opiskella oikeesti!!!), kun tutoriaalit alkaa vasta ensi viikolla. Lisäksi yritin tänään metsästää infoa niistä ranskan tutoriaaliryhmistä, mutta en edelleenkään tiedä missä tai milloin ne ovat. No kyllä se varmaan jossain vaiheessa selviää.
Luentojen jälkeen tulin vain kotiin enkä tehnyt mitään järkevää. Ajattelimme mennä Verenan kanssa pelaamaan bilistä, mutta sitten eräs suomalainen tyttö Sonja soitti ja sanoi, että myöhemmin olisi kansainvälisten opiskelijoiden komitean kokous. Innokkaana kokousihmisenä sitten lähdin mukaan. Tuli sitten liityttyä tähän komiteaan, vaikka se ei ole se ihan oikea komitea. Me vaan järjestetään retkiä ja juhlia. Ja saa tehdä juttuja oman jaksamisen ja huvittamisen mukaan.
Mun vaatekaappien ovet ovat olleet poissapaikoiltaan ja toisessa ovessa ei ole edes ollut kahvaa. Sain slaagin, kun kotiin tullessani huoneessani oli kaksi miestä. Eipä siinä muuten mitään, mutta säilytin kaapissa tietysti myös likapyykkipussiani. Ja sehän oli siinä tietysti heti ensimmäisenä niitä vastassa. Tuskin he siitä sen pahemmin välittivät, mutta itselle tuli vähän nolo olo. Täytyy vain toivoa, etteivät he muista minua.
Nyt en kyllä muista enkä jaksa tarkastaa, että kerroinko jo, että asuntoomme muuttaa toinen suomalainen tyttö. Varmaan kerroin. Emme kuitenkaan muistaneet kysyä hänen nimeään, kun hän pikaisesti tapasi meidät keittiössä. Hän on asunut hotellissa koko tämän ajan, koska hänelle ei ole ollut tilaa asuntoloissa. Yksi meidän huoneemme on kyllä ollut vapaa koko ajan, joten en tiedä miksi sinne ei ole ketään aiemmin asutettu. Yliopistomme lupaa jokaiselle ekan vuoden opiskelijalle ja ulkomaalaiselle asunnon, joten kaikille ei ole riittänyt majoitusta. Osa on jopa joutunut asumaan toisten ihmisten keittiössä.
Valitettavasti en ole päässyt tekemään vielä tämän päivän lukemisiamme, joten joudun jättämään teidät näin lyhyen ajan jälkeen. Kiitos kuitenkin huomiostanne.
Luentojen jälkeen tulin vain kotiin enkä tehnyt mitään järkevää. Ajattelimme mennä Verenan kanssa pelaamaan bilistä, mutta sitten eräs suomalainen tyttö Sonja soitti ja sanoi, että myöhemmin olisi kansainvälisten opiskelijoiden komitean kokous. Innokkaana kokousihmisenä sitten lähdin mukaan. Tuli sitten liityttyä tähän komiteaan, vaikka se ei ole se ihan oikea komitea. Me vaan järjestetään retkiä ja juhlia. Ja saa tehdä juttuja oman jaksamisen ja huvittamisen mukaan.
Mun vaatekaappien ovet ovat olleet poissapaikoiltaan ja toisessa ovessa ei ole edes ollut kahvaa. Sain slaagin, kun kotiin tullessani huoneessani oli kaksi miestä. Eipä siinä muuten mitään, mutta säilytin kaapissa tietysti myös likapyykkipussiani. Ja sehän oli siinä tietysti heti ensimmäisenä niitä vastassa. Tuskin he siitä sen pahemmin välittivät, mutta itselle tuli vähän nolo olo. Täytyy vain toivoa, etteivät he muista minua.
Nyt en kyllä muista enkä jaksa tarkastaa, että kerroinko jo, että asuntoomme muuttaa toinen suomalainen tyttö. Varmaan kerroin. Emme kuitenkaan muistaneet kysyä hänen nimeään, kun hän pikaisesti tapasi meidät keittiössä. Hän on asunut hotellissa koko tämän ajan, koska hänelle ei ole ollut tilaa asuntoloissa. Yksi meidän huoneemme on kyllä ollut vapaa koko ajan, joten en tiedä miksi sinne ei ole ketään aiemmin asutettu. Yliopistomme lupaa jokaiselle ekan vuoden opiskelijalle ja ulkomaalaiselle asunnon, joten kaikille ei ole riittänyt majoitusta. Osa on jopa joutunut asumaan toisten ihmisten keittiössä.
Valitettavasti en ole päässyt tekemään vielä tämän päivän lukemisiamme, joten joudun jättämään teidät näin lyhyen ajan jälkeen. Kiitos kuitenkin huomiostanne.
Yleisön vaatimuksesta...
Tässä muutamia kuvia Sloan's castlesta, koska muutakaan en ole ehtinyt kuvaamaan. Sori!
Paitsi ylhäällä oikealla oleva kuva on meidän asuntolan läheisestä puistosta. Puisto oikaisee tosi hyvin, mutta valitettavasti täällä Skotlannissa ei ole vielä keksitty laittaa valoja puistoihin. Toi pätkä on tosi pimeä jopa päivällä ja se on ympäröity korkeilla seinillä. Se on vähän turvaton alue.
Harkitsen, että pitäisikö minun mennä toiselle retkelle, joka kestää viikonlopun yli. Ehkä sitä törmäisi nummiin, koska luvassa olisi ainakin patikointia. Saas nyt nähdä.
maanantai 29. syyskuuta 2008
Ensimmäsiset luennot ja asiaankuuluvaa sekoilua
Tänään oli siis ensimmäiset luentoni. Kansainvälisten suhteiden luento alkoi kymmeneltä ja politiikan kahdeltatoista. Molemmat kestivät vain tunnin, joten mitään kovin pahaa ei tapahtunut. Tosin ensi viikolla aloitan ranskan kurssini, jolloin tunteja kertyy hieman enemmän.
Päivä ei kyllä alkanut lupaavasti. Heräsin kahdeksalta ajatellen, että minulla on vielä tajuttomasti ylimääräistä aikaa ennen kuin täytyisi lähteä käppäilemään kampukselle päin. Käväisin pikaisesti suihkussa ja tulin huoneeseen kuivattelemaan. Jossain vaiheessa sitten pistin tietokoneen päälle ja silloin se iski. Kello oli jo puoli kymmenen. Matkaa kampukselle ei ole kuin kymmenisen minuuttia, mutta luento oli ensimmäinen enkä ollut ihan varma missä päin laajaa kampusta mokoma oli. Lisäksi olin vielä tukka märkänä, ilman meikkiä ja kotivaatteissa. Eli ei mitään kiirettä.
Hirveässä paniikissa harjasin hiukset ja vedin ensimmäiset käteen sattuvat vaatteet päälleni. Sitten aloin heittämään vihkoja ja muita tärkeitä papereita laukkuun. Sitten kiireen vilkkaa meikit naamalle ja tietysti ilman minkäänlaista aamupalaa tienpäälle. Onneksi löysin oikean rakennuksen ilman suurempia vaikeuksia. Heti aulassa tungeksi hirmuisa joukko ihmisiä, joilta sitten kysäsin, että ovatko hekin mahdollisesti osallistumassa kansainvälisten suhteiden kurssille. Ja samaan paikkaanhan me kaikki olimme menossa.
Aluksi kaikki tulevat luennoitsijamme esittäyttyivät ja kertoivat kurssin sisällöstä. Mihinkään muuhun sitä ei sitten aikaa ollutkaan. Onneksi ainakin yksi luennoitsija tuntuu olevan melko hulvaton tyyppi. Ja odotankin jo kovasti hänen esitystään. Osa kurssin arvosanasta tulee esseestä ja osa kokeesta, joten joudun minäkin sitten alkaa esseiden kirjoitusta harjoittelemaan. Lisäksi sen palautuspäiväkin on jo muutaman viikon päästä, joten paljon aikaa ei kirjoitteluun jää.
Ensimmäisen ja toisen luennon väliin jäi tunti väliä, joten lähdin metsästämään kurseille vaadittavia kirjoja. Ja se oli huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty, koska kaikki olivat saaneet saman idean kuin minä. Koulun oma käytettyjen kirjojen kauppa oli varmaan tyhjentynyt kaikista kirjoista jo aamusta. Kaikenlisäksi he eivät hyväksy pankkikortteja ja jokaisella automaatilla oli varmaan puolet koko yliopiston opiskelijoista. Sain kuitenkin ostettua yhden kirjan halpaan 20 punnan hintaan. Sama kirja tavallisessa kirjakaupassa maksoi yli kolmekymppiä.
Kirjoja metsästäessä en huomannut ajankulua laisinkaan. Kun kello oli kymmentä vaille kaksitoista, huomasin, että minulla ei ollut pienintäkään hajua missä seuraava luento oli. Olin tosi iloinen, kun tajusin, etten koskaan ollut käynyt seuraavassa rakennuksessa. Kävelinkin ohi ja sain kiertää tosi pitkän matkan takaisin. Myöhästyin sitten oikeasti siltä toiselta luennolta. Ja se luentosali oli vaihteenvuoksi liian täynnä, joten minä ja moni muukin joutui istumaan rappusilla. Ei se mitään, mutta se luennoitsija oli tosi epäselvä ja mä en ollut ihan varma edes aiheesta. Ymmärsin mitä se puhui, mutta siinä ei tuntunut olevan mitään aihetta, kuten mitä politiikka on. Oli sitten tosi kiva lukea sitä kurssikirjaa ja arvata, että mitä me tänään käsiteltiinkään.
Toisen luennon jälkeen menin kirjastoon etsimään sitä politiikan kirjaa, mikä on kurssi kirjana. Ja sitähän ei tietenkään löytynyt kuin Heavy Demand -osastolta, joka tarkoittaa vain yön yli olevaa lainaa. Ja jos kirja on myöhässä, on sakko 75 penniä TUNTI, joten parasta palauttaa ajoissa. Ja yli yön laina tarkoittaa myös sitä, että kirja pitää palauttaa ennen puoli yhtätoista huomenaamulla. Pakko mennä palauttamaan tai uusimaan ennen huomista luentoa, joka alkaa kymmeneltä. Eli parasta lähteä aikaisin huomenaamulla.
Illalla ei sitten tullutkaan tehtyä mitään hirveän jännittävää. Yritin pari tuntia selvittää, että mitä siitä politiikan kirjasta pitäisi oikein lukea. Toivottavasti arvasin oikein. Lisäksi en saanut ostettua kansainvälisten suhteiden (tästä lähin KV) kirjaa, joten siitä en pahemmin mitään voinut lukea. Toivottavasti huomenna on parempi päivä ja löydän kirjastosta sen KV-kirjan.
Päivä ei kyllä alkanut lupaavasti. Heräsin kahdeksalta ajatellen, että minulla on vielä tajuttomasti ylimääräistä aikaa ennen kuin täytyisi lähteä käppäilemään kampukselle päin. Käväisin pikaisesti suihkussa ja tulin huoneeseen kuivattelemaan. Jossain vaiheessa sitten pistin tietokoneen päälle ja silloin se iski. Kello oli jo puoli kymmenen. Matkaa kampukselle ei ole kuin kymmenisen minuuttia, mutta luento oli ensimmäinen enkä ollut ihan varma missä päin laajaa kampusta mokoma oli. Lisäksi olin vielä tukka märkänä, ilman meikkiä ja kotivaatteissa. Eli ei mitään kiirettä.
Hirveässä paniikissa harjasin hiukset ja vedin ensimmäiset käteen sattuvat vaatteet päälleni. Sitten aloin heittämään vihkoja ja muita tärkeitä papereita laukkuun. Sitten kiireen vilkkaa meikit naamalle ja tietysti ilman minkäänlaista aamupalaa tienpäälle. Onneksi löysin oikean rakennuksen ilman suurempia vaikeuksia. Heti aulassa tungeksi hirmuisa joukko ihmisiä, joilta sitten kysäsin, että ovatko hekin mahdollisesti osallistumassa kansainvälisten suhteiden kurssille. Ja samaan paikkaanhan me kaikki olimme menossa.
Aluksi kaikki tulevat luennoitsijamme esittäyttyivät ja kertoivat kurssin sisällöstä. Mihinkään muuhun sitä ei sitten aikaa ollutkaan. Onneksi ainakin yksi luennoitsija tuntuu olevan melko hulvaton tyyppi. Ja odotankin jo kovasti hänen esitystään. Osa kurssin arvosanasta tulee esseestä ja osa kokeesta, joten joudun minäkin sitten alkaa esseiden kirjoitusta harjoittelemaan. Lisäksi sen palautuspäiväkin on jo muutaman viikon päästä, joten paljon aikaa ei kirjoitteluun jää.
Ensimmäisen ja toisen luennon väliin jäi tunti väliä, joten lähdin metsästämään kurseille vaadittavia kirjoja. Ja se oli huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty, koska kaikki olivat saaneet saman idean kuin minä. Koulun oma käytettyjen kirjojen kauppa oli varmaan tyhjentynyt kaikista kirjoista jo aamusta. Kaikenlisäksi he eivät hyväksy pankkikortteja ja jokaisella automaatilla oli varmaan puolet koko yliopiston opiskelijoista. Sain kuitenkin ostettua yhden kirjan halpaan 20 punnan hintaan. Sama kirja tavallisessa kirjakaupassa maksoi yli kolmekymppiä.
Kirjoja metsästäessä en huomannut ajankulua laisinkaan. Kun kello oli kymmentä vaille kaksitoista, huomasin, että minulla ei ollut pienintäkään hajua missä seuraava luento oli. Olin tosi iloinen, kun tajusin, etten koskaan ollut käynyt seuraavassa rakennuksessa. Kävelinkin ohi ja sain kiertää tosi pitkän matkan takaisin. Myöhästyin sitten oikeasti siltä toiselta luennolta. Ja se luentosali oli vaihteenvuoksi liian täynnä, joten minä ja moni muukin joutui istumaan rappusilla. Ei se mitään, mutta se luennoitsija oli tosi epäselvä ja mä en ollut ihan varma edes aiheesta. Ymmärsin mitä se puhui, mutta siinä ei tuntunut olevan mitään aihetta, kuten mitä politiikka on. Oli sitten tosi kiva lukea sitä kurssikirjaa ja arvata, että mitä me tänään käsiteltiinkään.
Toisen luennon jälkeen menin kirjastoon etsimään sitä politiikan kirjaa, mikä on kurssi kirjana. Ja sitähän ei tietenkään löytynyt kuin Heavy Demand -osastolta, joka tarkoittaa vain yön yli olevaa lainaa. Ja jos kirja on myöhässä, on sakko 75 penniä TUNTI, joten parasta palauttaa ajoissa. Ja yli yön laina tarkoittaa myös sitä, että kirja pitää palauttaa ennen puoli yhtätoista huomenaamulla. Pakko mennä palauttamaan tai uusimaan ennen huomista luentoa, joka alkaa kymmeneltä. Eli parasta lähteä aikaisin huomenaamulla.
Illalla ei sitten tullutkaan tehtyä mitään hirveän jännittävää. Yritin pari tuntia selvittää, että mitä siitä politiikan kirjasta pitäisi oikein lukea. Toivottavasti arvasin oikein. Lisäksi en saanut ostettua kansainvälisten suhteiden (tästä lähin KV) kirjaa, joten siitä en pahemmin mitään voinut lukea. Toivottavasti huomenna on parempi päivä ja löydän kirjastosta sen KV-kirjan.
lauantai 27. syyskuuta 2008
Ensimmäinen viikko takana
Ensimmäinen viikkoni täällä kilttien ja säkkipillien maassa on jo ohi. En voi uskoa mitä kaikkea täällä onkaan jo ehtinyt tapahtua. Ennenkuin hyppään hurjiin seikkailuihini on varmasti pieni esittely paikallaan. Eksyin tänne Skotlantiin 22-vuoden kypsässä iässä opiskelemaan. En ole vaihto-opiskelija kuten suurin osa ystävistäni vaan olen täällä suorittamassa koko nelivuotista tutkintoani. Päädyin opiskelemaan politiikkaa ja kansainvälisiä suhteita monen vuoden pohdiskelun jälkeen. Vaikka opiskeluni ei ole vielä edes päässyt alkamaan voin sanoa olevani tyytyväinen valintaani. Niin oppiaineen kuin opiskelupaikankin suhteen. Ja jottei tärkein pääse unohtumaan, niin voin kertoa tottelevani nimeä Elina. Ainakin joskus.
Saavuin tälle saarelle ensimmäisen kerran elämässäni 20. päivä syyskuuta 2008. Se oli kaunis lauantai-aamu. Ja kun sanon aamu, niin myös tarkoitan aamua. Jouduin heräämään kotoani puoli neljältä aamulla. Ja kyllä. Voin todistaa, että sellainenkin aika on olemassa. Äitini oli tilannut meille taksin puoli viideksi, joten aikaa valmistautumiseen oli runsaasti. Matkalaukkuni ja kaikki meikkini olin tietenkin pakannut jo edellisenä iltana, joten mitään pakattavaa ei ollut jäljellä. Olin suunnitellut saapuvani Skotlantiin kauniina ja virkeänä, mutta valitettavasti jouduin saapumaan puolikuolleena väsymyksestä ja lähes meikittömänä.
Ennen Skotlantiin saapumista ehtii kuitenkin vielä tapahtua vaikka mitä. Olimme varsin hyvissä ajoin lentokentällä, mikä oli hyvä, koska jouduimme jonottamaan aikamme lähtöselvitykseen. Matkalaukuista eroon päästyämme etsiydyimme äitini kanssa kahvilaan aamupalalle, koska kotona olin liian hermostunut syömään. Sitten olikin jo aika etsiytyä turvatarkastukseen. Olin ilmeisesti niin epäilyttävän näköinen, että he tekivät minulle ruumiintarkastuksen. Mitään hälyyttävää he eivät löytäneet ja sain siirtyä toiselle puolelle sen suuremmitta ongelmitta. Portin löytäminen oli lastenleikkiä, mutta siitä eteenpäin kaikki menikin pieleen...
Lensin Kööppenhaminan kautta Aberdeeniin ja vaihtoaikaa oli ruhtinaalliset 50 minuuttia. Paitsi että lentoni Helsingistä Kööppenhaminaan oli myöhässä. Tuskan hien helmeillessä otsallani rukoilin koneen tulevan. Kun se vihdoin ilmestyi portille, olisi meidän jo pitänyt olla ilmassa. Koneeseen päästyämme lentäjät ilmoittivat vielä pienestä koneviasta. Onneksi pääsimme kuitenkin vihdoin ilmaan. Lentäessä kaikki huoleni unohtuivat ja voin sanoa nukkuneeni lähes koko matkan Kööppenhaminaan. Vasta laskeutuessa heräsin ja pääsin taas panikoimaan ehtimistäni seuraavaan koneeseen.
Seuraava lentoni lähti tietenkin toiselta puolelta lentokenttää. Uskoin kuitenkin ehtiväni seuraavaan koneeseen, joka lähti vasta kymmenen ruhtinaallisen minuutin kuluttua. Ehdin pikaisesti ihastella lentokenttää kirmaillessani kohti oikeaa porttia. Kaikkien ihanien liikeiden, joissa minulla ei olisi kuitenkaan ollut rahaa shoppailla, vaikka aikaa olisikin ollut, lisäksi huomasin jotain hyvin kummallista. Kaksi muutankin tyttöä juoksi samaan suuntaan kuin minä. Lisäksi uskoin tunnistavani toisen jo Helsinki-Vantaan kentältä. Edittyämme portille kysäisin, että mitä he aikovat tehdä Aberdeenissä. Opiskelemaan kumpikin suuntasi ja tietenkin samaan opistoon kuin minäkin. Hallelujaa! Kohtalotoverita!
Pääsimme vihdoin Aberdeeniin ja aloimme odottamaan laukkujamme. Onneksi meidän ei tarvinnut odottaa kovin kauaa. Laukkujen tulo nimittäin lakkasi ja joku tuli sanomaan meille, että laukkuja ei ole enempää. Meidän piti mennä kyselemään laukkujemme kohtalosta ja meille sanottiin, että laukut tuotaisiin koulun asuntolalle joskus kolmen jälkeen, kun seuraava kone tulee. Saavuimme perille Skotlantiin siis joskus yhdeksän aikaan aamulla. Seikkailumme saarella ei alkanut kovin lupaavasti. Onneksi yliopisto oli järjestänyt kyydin lentokentältä koululle, joten siitä meidän ei tarvinnut huolehtia.
Kun astuin rappuun, olin lähes kauhuissani. Se näytti niin ankealta ja kamalata. Kiipesin kuitenkin rohkeasti toiseen kerrokseen, jossa uusi kotini sijaitsi. Ensimmäinen ajatus huoneeseen astuessani oli, että huone oli tosi pieni. Ja niinhän se on kun ottaa huomioon, että yksiössämme oli noin 40 neliötä. Lisäksi en voinut tehdä mitään, koska kaikki tavarani olivat jossain paikassa X. Tapasin heti kaksi asuintoveriani, jotka kaikeksi helpotuksekseni eivät olleet 18-v brittityttöjä, jotka juuri olivat muuttaneet kotoa ja valmiita bailaamaan. Toinen tytöistä on saksasta ja viettää täällä vaihto-oppilas vuottaan. Me tulimme heti hyvin toimeen, koska olemme hyvin samanlaisia luonteeltamme. Hän on nimeltään Verena. Jostain syystä en pystynyt muistamaan tai ymmärtämään hänen nimeään ennen kuin näin sen kirjoitettuna. Toinen on puolalainen ja hänen nimensä on Karen. Tosi kiva tyyppi hänkin, mutta hänen aksenttinsa on todella vahva.
Hengailtuani jonkun aikaa huoneessa kyllästyin odottamaan laukkujani ja soitin toiselle suomalaiselle tytölle josko hän haluaisi lähteä kävelylle uuteen kotikaupunkiimme. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, ettei minulla ollut muita kuin korkokenkiä mukanani. Kiitos äitini loistavien pakkausvinkkien olin laittanut jalkaani talvisaappaani, joissa on mukava kuudensentin korko. Käveltyämme Fannyn (se suomalaistyttö) kanssa melkein kolme tuntia, voin sanoa ajatelleeni kenkiäni sanoin, joita en kehtaa tässä kirjoittaa. Kun pääsimme kolmen aikaan kotiin, tarkistin jalkojeni vahingot, koska kivut alkoivat olla todella kovat. Minulla oli varsin iloisen kokoiset rakot molemmissa päkiöissäni ja käveleminen kengillä tai ilman oli lähes mahdotonta. Kiitos äiti!
Olin edellisenä yönä nukkunut noin kolme tuntia ja tässä vaiheessa väsymys alkoi painaa. Lentokentän väki oli luvannut soittaa, kun he tuovat laukkumme, joten asetin kännykän pääni viereen ja menin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Kello oli kuusi, kun heräsin eikä kukaan ollut soittanut. Aloin olemaan hieman huolissani laukkuni kohtalosta ja niin lähdimme Fannyn ja Sannin (se toinen suomalaistyttö lentokentältä) kanssa kentälle selvittämään tilannetta. Kentälle meno ei auttanut laisinkaan sillä kukaan ei tiennyt laukuistamme yhtään mitään. Olisin mielummin kuullut laukkujen olevan matkalla Hong Kongiin Los Angelesin kautta kuin sen ettei heillä ollut mitään tietoa mistään. Menimme kuitenkin koulun järjestämään grillituokioon, jotta saisimme jotain nälkäisiin vatsoihimme. Jossain vaiheessa Fannyn isä soitti ja ilmoitti, että tietokonejärjestelmän mukaan laukkumme olivat saapuneet. Lähdimme kiireenvilkkaa takaisin asuntolaan. Valitettavasti vain Fannyn laukku oli tullut. Omani päätti ilmeisesti käväistä vielä Moskovassa ennen Skotlantia. Fanny kuitenkin lainasi minulle paidan, jossa voisin nukkua ja rasvaa kasvojen pesun jälkeen, etten olisi ihan korppu. Kymmenen aikaan lauantai-iltana olin jo onnellisesti untenmailla.
Valitettavasti en nyt ehdi kirjoittaa seikkailuista, joita kohtasin sunnuntaina. Jotta ette kuitenkaan menisi jännityksestä sekaisin, voin kertoa, että sunnuntai aamuna matkalaukkuni vihdoin saapuivat. Luojan kiitos!
Saavuin tälle saarelle ensimmäisen kerran elämässäni 20. päivä syyskuuta 2008. Se oli kaunis lauantai-aamu. Ja kun sanon aamu, niin myös tarkoitan aamua. Jouduin heräämään kotoani puoli neljältä aamulla. Ja kyllä. Voin todistaa, että sellainenkin aika on olemassa. Äitini oli tilannut meille taksin puoli viideksi, joten aikaa valmistautumiseen oli runsaasti. Matkalaukkuni ja kaikki meikkini olin tietenkin pakannut jo edellisenä iltana, joten mitään pakattavaa ei ollut jäljellä. Olin suunnitellut saapuvani Skotlantiin kauniina ja virkeänä, mutta valitettavasti jouduin saapumaan puolikuolleena väsymyksestä ja lähes meikittömänä.
Ennen Skotlantiin saapumista ehtii kuitenkin vielä tapahtua vaikka mitä. Olimme varsin hyvissä ajoin lentokentällä, mikä oli hyvä, koska jouduimme jonottamaan aikamme lähtöselvitykseen. Matkalaukuista eroon päästyämme etsiydyimme äitini kanssa kahvilaan aamupalalle, koska kotona olin liian hermostunut syömään. Sitten olikin jo aika etsiytyä turvatarkastukseen. Olin ilmeisesti niin epäilyttävän näköinen, että he tekivät minulle ruumiintarkastuksen. Mitään hälyyttävää he eivät löytäneet ja sain siirtyä toiselle puolelle sen suuremmitta ongelmitta. Portin löytäminen oli lastenleikkiä, mutta siitä eteenpäin kaikki menikin pieleen...
Lensin Kööppenhaminan kautta Aberdeeniin ja vaihtoaikaa oli ruhtinaalliset 50 minuuttia. Paitsi että lentoni Helsingistä Kööppenhaminaan oli myöhässä. Tuskan hien helmeillessä otsallani rukoilin koneen tulevan. Kun se vihdoin ilmestyi portille, olisi meidän jo pitänyt olla ilmassa. Koneeseen päästyämme lentäjät ilmoittivat vielä pienestä koneviasta. Onneksi pääsimme kuitenkin vihdoin ilmaan. Lentäessä kaikki huoleni unohtuivat ja voin sanoa nukkuneeni lähes koko matkan Kööppenhaminaan. Vasta laskeutuessa heräsin ja pääsin taas panikoimaan ehtimistäni seuraavaan koneeseen.
Seuraava lentoni lähti tietenkin toiselta puolelta lentokenttää. Uskoin kuitenkin ehtiväni seuraavaan koneeseen, joka lähti vasta kymmenen ruhtinaallisen minuutin kuluttua. Ehdin pikaisesti ihastella lentokenttää kirmaillessani kohti oikeaa porttia. Kaikkien ihanien liikeiden, joissa minulla ei olisi kuitenkaan ollut rahaa shoppailla, vaikka aikaa olisikin ollut, lisäksi huomasin jotain hyvin kummallista. Kaksi muutankin tyttöä juoksi samaan suuntaan kuin minä. Lisäksi uskoin tunnistavani toisen jo Helsinki-Vantaan kentältä. Edittyämme portille kysäisin, että mitä he aikovat tehdä Aberdeenissä. Opiskelemaan kumpikin suuntasi ja tietenkin samaan opistoon kuin minäkin. Hallelujaa! Kohtalotoverita!
Pääsimme vihdoin Aberdeeniin ja aloimme odottamaan laukkujamme. Onneksi meidän ei tarvinnut odottaa kovin kauaa. Laukkujen tulo nimittäin lakkasi ja joku tuli sanomaan meille, että laukkuja ei ole enempää. Meidän piti mennä kyselemään laukkujemme kohtalosta ja meille sanottiin, että laukut tuotaisiin koulun asuntolalle joskus kolmen jälkeen, kun seuraava kone tulee. Saavuimme perille Skotlantiin siis joskus yhdeksän aikaan aamulla. Seikkailumme saarella ei alkanut kovin lupaavasti. Onneksi yliopisto oli järjestänyt kyydin lentokentältä koululle, joten siitä meidän ei tarvinnut huolehtia.
Kun astuin rappuun, olin lähes kauhuissani. Se näytti niin ankealta ja kamalata. Kiipesin kuitenkin rohkeasti toiseen kerrokseen, jossa uusi kotini sijaitsi. Ensimmäinen ajatus huoneeseen astuessani oli, että huone oli tosi pieni. Ja niinhän se on kun ottaa huomioon, että yksiössämme oli noin 40 neliötä. Lisäksi en voinut tehdä mitään, koska kaikki tavarani olivat jossain paikassa X. Tapasin heti kaksi asuintoveriani, jotka kaikeksi helpotuksekseni eivät olleet 18-v brittityttöjä, jotka juuri olivat muuttaneet kotoa ja valmiita bailaamaan. Toinen tytöistä on saksasta ja viettää täällä vaihto-oppilas vuottaan. Me tulimme heti hyvin toimeen, koska olemme hyvin samanlaisia luonteeltamme. Hän on nimeltään Verena. Jostain syystä en pystynyt muistamaan tai ymmärtämään hänen nimeään ennen kuin näin sen kirjoitettuna. Toinen on puolalainen ja hänen nimensä on Karen. Tosi kiva tyyppi hänkin, mutta hänen aksenttinsa on todella vahva.
Hengailtuani jonkun aikaa huoneessa kyllästyin odottamaan laukkujani ja soitin toiselle suomalaiselle tytölle josko hän haluaisi lähteä kävelylle uuteen kotikaupunkiimme. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, ettei minulla ollut muita kuin korkokenkiä mukanani. Kiitos äitini loistavien pakkausvinkkien olin laittanut jalkaani talvisaappaani, joissa on mukava kuudensentin korko. Käveltyämme Fannyn (se suomalaistyttö) kanssa melkein kolme tuntia, voin sanoa ajatelleeni kenkiäni sanoin, joita en kehtaa tässä kirjoittaa. Kun pääsimme kolmen aikaan kotiin, tarkistin jalkojeni vahingot, koska kivut alkoivat olla todella kovat. Minulla oli varsin iloisen kokoiset rakot molemmissa päkiöissäni ja käveleminen kengillä tai ilman oli lähes mahdotonta. Kiitos äiti!
Olin edellisenä yönä nukkunut noin kolme tuntia ja tässä vaiheessa väsymys alkoi painaa. Lentokentän väki oli luvannut soittaa, kun he tuovat laukkumme, joten asetin kännykän pääni viereen ja menin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Kello oli kuusi, kun heräsin eikä kukaan ollut soittanut. Aloin olemaan hieman huolissani laukkuni kohtalosta ja niin lähdimme Fannyn ja Sannin (se toinen suomalaistyttö lentokentältä) kanssa kentälle selvittämään tilannetta. Kentälle meno ei auttanut laisinkaan sillä kukaan ei tiennyt laukuistamme yhtään mitään. Olisin mielummin kuullut laukkujen olevan matkalla Hong Kongiin Los Angelesin kautta kuin sen ettei heillä ollut mitään tietoa mistään. Menimme kuitenkin koulun järjestämään grillituokioon, jotta saisimme jotain nälkäisiin vatsoihimme. Jossain vaiheessa Fannyn isä soitti ja ilmoitti, että tietokonejärjestelmän mukaan laukkumme olivat saapuneet. Lähdimme kiireenvilkkaa takaisin asuntolaan. Valitettavasti vain Fannyn laukku oli tullut. Omani päätti ilmeisesti käväistä vielä Moskovassa ennen Skotlantia. Fanny kuitenkin lainasi minulle paidan, jossa voisin nukkua ja rasvaa kasvojen pesun jälkeen, etten olisi ihan korppu. Kymmenen aikaan lauantai-iltana olin jo onnellisesti untenmailla.
Valitettavasti en nyt ehdi kirjoittaa seikkailuista, joita kohtasin sunnuntaina. Jotta ette kuitenkaan menisi jännityksestä sekaisin, voin kertoa, että sunnuntai aamuna matkalaukkuni vihdoin saapuivat. Luojan kiitos!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)